Seuraa Etera

Eteran Työkykypalkintofinalistit 2017 valittu – voittajan valitsee MTV Uutisten Merja Ylä-Anttila

Lehdistötiedote   •   Kesä 01, 2017 09:30 EEST

Eläkevakuutusyhtiö Etera palkitsee vuosittain työkyvyn edistämisessä ansioituneen yrityksen. Viiden finalistiyrityksen joukosta voittajan valitsee tänä vuonna MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila. Työkykypalkinnon voittaja palkitaan syyskuussa.

”Nimeämällä yksilön tuomariksi komitean sijaan haluamme varmistaa, että saamme tuoreen näkökulman Työkykypalkinnon valinnassa. Kaksi edellistä tuomaria ovat hyvällä tavalla yllättäneet meidät. Uskon, että Merja Ylä-Anttila nostaa esiin oman, keskustelun arvoisen teeman valintansa kautta”, Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman sanoo. 

Viisi erilaista finalistia

Eteran raati valitsi viisi Työkykypalkintofinalistia. Kriteerinä oli suunnitelmallinen ja tuloksekas työ työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämiseksi.

Vuoden 2017 Työkykypalkintofinalistit ovat: Aallon Tilitoimisto Oy, Alfons Håkans Oy, Arjessa Oy, KPMG Oy Ab ja VMP Varamiespalvelu.

”Tänä vuonna meillä on viisi vahvaa ja erityyppistä finalistia, jotka painottavat erilaisia asioita työkykytyössään. On kiinnostavaa nähdä, mihin tämänvuotinen tuomarimme kiinnittää erityistä huomiota”, Björkman kuvailee.

Merja Ylä-Anttila tuomaroi kisaa

Kisaa tänä vuonna tuomaroiva Merja Ylä-Anttila kertoo lähtevänsä innolla mukaan tuomarin tehtävään. Hän kiertää elokuussa tutustumassa kaikissa finalistiyrityksissä.

”Työelämän muutos ja uudistustarpeet ovat nykyään kovat ja haastavat myös työkykyä ja sen ylläpitoa. Siksi on mielenkiintoista päästä tutustumaan hyviin esimerkkeihin ja uusiin ideoihin, miten työkyvystä erityyppisissä yrityksissä pidetään huolta. Odotan innostavia presentaatioita ja jännittävää kisaa”, Ylä-Anttila sanoo.

”Työkykyasiat ovat nopeatempoisessa uutistyössäkin tuttuja, ja median mullistukset ovat koetelleet alaa. Paras lopputulos syntyy, kun työntekijät otetaan aidosti huomioon voimavarana”, Ylä-Anttila jatkaa.

Seuraa uutisointia

Esittelemme kaikki finalistit elo-syyskuussa. Seuraa uutisointia uutishuoneessamme sekä sosiaalisen median kanavissamme Twitterissä, LinkedInissä ja Facebookissa.

Eteran Työkykypalkinto 2017 jaetaan 21.9.21017.  

Fakta: Eteran Työkykypalkinto

  • Eteran Työkykypalkinto jaetaan vuosittain työkyvyn edistämisessä ansioituneelle yritykselle, organisaatiolle tai tiimille.
  • Eteran raati valitsee viisi finalistia, joista voittajan valitsee vuosittain vaihtuva tuomari.
  • Vuoden 2017 Työkykypalkintofinalistit ovat: Aallon Tilitoimisto Oy, Alfons Håkans Oy, Arjessa Oy, KPMG Oy Ab ja VMP Varamiespalvelu.
  • Tänä vuonna voittajan valitsee MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.
  • Viime vuonna voiton vei oululainen Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy. Kisaa tuomaroi työmarkkinakonkari Lasse Laatunen.
  • Vuonna 2015 voittaja oli UPM Silvesta, ja kilpailun tuomarina toimi sisustusarkkitehti, kuvanveistäjä Stefan Lindfors.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Stefan Björkman, p. 050 63219, stefan.bjorkman@etera.fi
Viestintäpäällikkö Annukka Lalu, p. 050 563 4211, annukka.lalu@etera.fi

Etera – Tässä ajassa.

Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti