Seuraa Etera

Eteralla hyvä alkuvuosi – sijoitukset tuottivat vakaasti

Lehdistötiedote   •  Elo 10, 2016 09:30 EEST

Eläkevakuutusyhtiö Eteran alkuvuosi eteni hyvin. Sijoitukset tuottivat vakaasti ja vakavaraisuus vahvistui toisella vuosineljänneksellä.

”Jatkoimme aktiivista sijoittamista Suomeen ja teimme hyvää tulosta asiakasyritystemme kanssa työkykyriskien hallinnassa. Brexit ei heiluttanut Eteran sijoitussalkkua eikä vakavaraisuutta”, Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman sanoo.

Brexitillä ei juuri vaikutusta Eteran sijoituksiin


Eteran sijoitukset tuottivat markkinaliikkeisiin nähden vakaasti koko alkuvuoden. Sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 5 904 miljoonaa euroa (5 938 milj. € 30.6.2015). Sijoitukset tuottivat 1,3 prosenttia tammi-kesäkuussa (3,7 % 1–6/2015).

”Sijoitusstrategiamme on toiminut suunnitellusti. Brexitin aiheuttaman markkinaliikkeen vaikutus sijoitussalkkuumme ei ollut normaalia päivävaihtelua suurempi”, Björkman toteaa. Sijoitusten tuottokehitys jatkui heinäkuussa positiivisena. Eteran sijoitustuotto tammi-heinäkuussa oli 2,4 prosenttia.

Vakavaraisuus vahvistui toisella vuosineljänneksellä. Eteran vakavaraisuuspääoma oli kesäkuun lopussa 715 miljoonaa euroa (705 milj. € 31.3.2016). Vakavaraisuusaste oli 13,5 prosenttia (13,4 %) ja vakavaraisuusasema 1,5 (1,4).

Metsää ja cleantechiä


Korkosijoitukset tuottivat 2,0 prosenttia (2,4 %). Osakesijoitusten tuotto oli 0,2 prosenttia (7,8 %) ja kiinteistösijoitusten tuotto 2,8 prosenttia (2,0 %). Muiden sijoitusten tuotto oli -0,2 prosenttia (1,3 %).

Etera jatkoi kotimaisten sijoituskohteiden aktiivista etsimistä. Alkuvuonna toteutuneita sijoituksia olivat mm. osuus merkittävästä keskisuomalaisesta metsänomistajasta Finsilva Oyj:stä sekä raumalainen cleantech-yritys BMH Technologies Oy, johon Etera sijoitti yhdessä Suomen Teollisuussijoituksen kanssa.

Kesäkuun lopussa 37 prosenttia Eteran sijoituksista oli Suomessa. Etera sijoittaa Suomeen erityisesti kiinteistöjen ja muiden reaalisijoitusten sekä yrityssijoitusten kautta.

Asuntotontteja eri puolille Suomea


Helsingin Keski-Pasilaan rakentuvan Kauppakeskus Triplan sopimukset allekirjoitettiin alkukesästä. Etera omistaa Triplasta vajaat 40 prosenttia. Etera on mukana sijoittajana myös Helsingin Kalasataman REDIn asuintornitalotonteissa.

”Helsingin isojen rakennushankkeiden lisäksi olemme sijoittaneet aktiivisesti myös muualle Suomeen mm. asuntotonttien kautta”, Björkman jatkaa.

Työkykyriskien hallinnassa hyviä tuloksia


Työkykyriskien hallinnassa saatiin hyviä tuloksia aikaan yhdessä asiakasyritysten kanssa. ”Olemme kehittäneet henkilöstötuottavuuden mittaamiseen uusia mittareita, joita olemme pilotoineet asiakasyrityksissä hyvin tuloksin”, Björkman kertoo.

Ammatillisen kuntoutuksen aloitti alkuvuonna 223 vakuutettua (219).

Etera tutki jälleen keväällä ammattiin valmistuvien nuorten odotuksia työelämästä. ”Vuosittaisen nuorisobarometrimme tulos oli ilahduttavan positiivinen. Nuorilta löytyy tervettä itseluottamusta ja tulevaisuudenuskoa”, Björkman kommentoi.

Maksutulo kasvussa


Eteran markkinaosuudet sekä uusissa TyEL- että YEL-vakuutuksissa olivat edellisvuotisella, hyvällä tasolla. Vakuutusmaksutuloa Etera sai 331 miljoonaa euroa (309 milj. €), mikä oli 7 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden alkupuoliskolla.

Etera jatkoi kustannustehokkuuden parantamista. ”Kulut ovat pysyneet kurissa ja hoitokustannustulos kehittyy suunnitellusti. Hoitokulusuhteen arvioidaan olevan koko vuodelta alle 80 prosenttia. Lähivuosina suuntaamme panostuksia erityisesti digipalveluihin”, Björkman kertoo.

Eläkettä lähes 140 000 eläkkeensaajalle


Uusia eläkkeitä Etera myönsi alkuvuoden aikana kaikkiaan 3 260 (3 068). Eläkkeitä ja kuntoutuskuluja Etera maksoi 570 miljoonaa euroa (567 milj. €).

Etera vastasi alkuvuonna 120 000 työntekijän (140 000) ja 9 420 yrittäjän (8 600) eläketurvasta. Eläkkeensaajia oli kesäkuun lopussa 136 576 (139 407).

Lisätiedot
Toimitusjohtaja Stefan Björkman p. 050 63219 stefan.bjorkman@etera.fi

Luvut ovat tilintarkastamattomia. Sijoitustuottonsa Etera julkaisee kuukausittain osoitteessa etera.fi/sijoitustuotto.

Etera – Tässä ajassa.

Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti