Seuraa Etera

Etera palkitsi Etelä-Suomen parhaana pomona Joni Kapasen Canonilta

Lehdistötiedote   •   Touko 10, 2017 10:00 EEST

Canonin Helsingin alueen suoramyynnin johtaja Joni Kapanen (keskellä) teki alaisiinsa vaikutuksen johtamalla tappiollisen liiketoiminnan nostamisen plussalle. Esimerkillä johtaminen ja kannustaminen auttoivat onnistumaan tavoitteessa.

Eläkevakuutusyhtiö Etera palkitsi Etelä-Suomen parhaana pomona Canonin Helsingin alueen suoramyynnin johtajan Joni Kapasen. ”Myynnin johtaminen vaatii valmentavaa otetta”, Kapanen painottaa.

Eteran Ilmianna paras pomo -kilpailussa kuka tahansa voi ilmiantaa hyvänä pomona tuntemansa henkilön ja perustella, miksi juuri hänet pitäisi palkita parhaana pomona.

”Haluamme nostaa esiin esimiestyön tärkeyttä ja positiivisia tarinoita työelämästä. Osaavat ja innostavat esimiehet saavat liian harvoin tunnustusta. Tämä on yksi tapa kiittää hyvästä johtamisesta”, Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman sanoo.

Etera etsii esimerkillisiä esimiehiä jo neljättä vuotta. Neljän alueellisen parhaan pomon joukosta valitaan Suomen paras pomo.

”Myynnin johtaminen vaatii valmentavaa otetta” 

Canonin Helsingin alueen suoramyynnin johtaja Joni Kapanen on nähnyt myyntityön muutoksen 20 vuoden aikana. Viimeiset kymmenen vuotta hän on kasvanut myös esimiehenä.

Kun Joni Kapanen aloitti ensimmäisen kerran esimiehenä, hän toimi kuin myyjä. ”Tuijotin vain lukuja ja euromääräisiä tavoitteita. Nyt keskityn ihmisiin, heidän kehittymiseensä ja siihen, miten tiimin kanssa fiksusti toimimalla saavutamme parhaiten määrälliset tavoitteet”, kertoo Kapanen.

Tavoitteen saavuttaminen synnyttää ilon

Suurimman ilon Kapanen saa työstään silloin, kun hänen tiiminsä kasvaa tehtäviensä ja tavoitteidensa mukaan. Onnistumisen tunne pulppuaa erityisesti silloin, kun pitkän aikavälin tavoitteet saavutetaan. Tästä Kapasella on hyviä kokemuksia ajalta, jolloin hän johti Pohjois-Savon aluetta.

”Kun tulin Canonille, oli siellä vastikään ostettu jälleenmyyjän liiketoimintaa, joka oli raskaasti tappiollista. Asetimme tavoitteeksi sen kääntämisen plussalle kolmessa vuodessa. Teimme sen kovalla työllä ja jokapäiväisellä kehittämisellä. Kun pääsimme maaliin, se oli iso saavutus, josta koko tiimi saattoi olla ylpeä ja iloita”, Kapanen muistelee.

Kuopiosta kotoisin oleva Kapanen korostaa, ettei ihmisiä johdeta numeroilla vaan positiivisella esimerkillä. Kapasen intohimo asiakastyön ja myynnin kehittämiseen on esimerkki, jota hän näyttää arjessa tiimilleen. Se saa alaisetkin toimimaan samalla tavalla.

”Numerot tulevat kuntoon, kun oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita oikealla tavalla. Ei ole vain yhtä oikeaa tietä tuloksiin, vaan ihmiset ovat hyvin erilaisia. Sen oivaltaminen on auttanut minua parempiin tuloksiin johtamisessa.”

Löydä sisäinen myyntimiehesi

Muutosten kelkassa pysyminen ja jatkuva kehittyminen takaavat onnistumisen pitkällä tähtäimellä. Kokeneenkin myyjän pitää oppia uutta ja ottaa rohkeasti käyttöön uusia toimintatapoja. ”Esimies on oman organisaationsa sisäinen myyjä, joka myy sparraamisen ja keskusteluiden avulla työn kehittämisen ajatuksia alaisilleen.”

Oma kehittyminen on Kapaselle sydämenasia. Hän on käynyt lukuisissa työnantajansa järjestämissä esimiestyön ja myynnin valmennuksissa pysyäkseen selvillä alan trendeistä. Kollegiaalinen tuki on hänelle vähintään yhtä tärkeää. Siitä hän ammentaa uusia ideoita johtamiseen. ”Meillä on tiivis esimiesporukka, jossa vaihdamme ajatuksia työn kehittämiseksi. Aina kun tulee ongelmapaikka, voin kysyä neuvoja kokeneemmilta kollegoilta.”

Hyväksyvän johtajan mallikappale

Vaikka esimiestyö on Kapasen tärkein tehtävä, myyntimiehen työtä hän ei halua lopettaa. ”Esimiehellä pitää olla koko ajan tuntuma siihen, mitä oman porukan työ on. Ei sitä muuten voi tuloksellisesti johtaa.”

Canonin Business Development Manager Juuso Enjala oli vuoteen 2015 saakka Kapasen tiimissä, missä sekä hän että Kapanen kasvoivat alansa huippuosaajiksi. Enjala kertoo, miksi Kapanen on hänen mielestään Suomen paras pomo: ”Joni herättää luottamusta ja hän on erittäin inspiroiva. Hän stimuloi alaisiaan älykkäillä haasteilla. Hän käyttää paljon aikaa alaisten kohtaamiseen. Hänessä on kaikki synnynnäisen johtajuuden ominaisuudet.”

Kapanen luotsaa tiimiään myynnin koviin tavoitteisiin ihmisläheisellä johtajuudella. ”Jonin tapa tsempata ja inspiroida sai meidän uskomaan, että lama-aikanakin voi menestyä, kun luottaa omaan tekemiseen”, Enjala muistelee.

Kapasen johtaminen ei ole Enjalan mielestä ”nipottavaa mikromanagerointia”. Tulos tehdään alaisia kannustamalla. ”Jonin johdolla keskitytään tekemään oikeita asioita, eikä niin, että hän vaatisi asioita tehtävän yhdellä ja samalla tavalla.”

Kenestä Suomen paras pomo?

Eteran Ilmianna paras pomo -kilpailu on ollut käynnissä syksystä 2013 lähtien. Esimerkillisiä esimiehiä on ilmiannettu jo kaikkiaan 600. Nyt pomoja palkitaan neljännen kerran.

Etera palkitsee neljä alueellista parasta pomoa. Pohjois-Suomen parhaana pomona palkittiin iiläisen PohjanTeon Joona Österberg ja Länsi-Suomen parhaana pomona K-Market Kullervonkadun Heidi Raula Tampereelta. Itä-Suomen parhaan pomon tittelin vei kuopiolaisen Mediateon Teemu Kontkanen.

Etera valitsee Suomen parhaan pomon alueellisten parhaiden pomojen joukosta. Suomen paras pomo julkaistaan 23.5.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Stefan Björkman p. 050 63219, stefan.bjorkman@etera.fi
Työhyvinvointipalveluiden päällikkö Tomi Hussi p. 050 517 9209, tomi.hussi@etera.fi

Etera – Tässä ajassa.

Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti