Seuraa Etera

Eteran asiakkaat ovat tyytyväisiä

Uutinen   •   Loka 30, 2017 11:00 EET

Eteran tuore asiakastutkimus kertoo, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Tämä näkyy halukkuudessa suositella Eteraa muillekin. Suosittelijoita saadaan hyvällä asiakaspalvelulla, yhteyshenkilön yhteydenpidolla ja työhyvinvointipalveluilla.

Vuosittainen asiakastyytyväisyystutkimuksemme kertoo, että Etera on suosittelun arvoinen yhtiö. Suositteluhalukkuus on yhtä suurta kuin edellisvuonna. Mainioon tulokseen ovat siivittäneet hyvä asiakaspalvelu, toimiva yhteydenpito sekä tehokkaat työhyvinvointipalvelut.

"Ei ole matkan varrella tullut asiaa, jota Etera ei ole pystynyt jouhevasti hoitamaan."

”Laaja-alaista palvelua, tukea työhyvinvoinnin kehittämiseen.”

Asiakkaat arvostavat asiantuntemustamme ja henkilökohtaista palvelua. Eteran hyvä imago sekä ajankohtaisista asioista ja palveluista tiedottaminen tukevat myös osaltaan asiakkaidemme hyviä mielikuvia ja kokemuksia.

"Sujuva, asiantunteva ja ystävällinen palvelu."

"Palvelu on ollut hyvää, on monesti esitetty ratkaisuja jo ennen kuin olemme itse edes huomanneet asiaa."

Pienten asiakkaiden suhteen haluamme parantaa yhteydenpitoa ja pitää palveluitamme paremmin esillä.

”Kaikista paras nettisivusto.”

”Eterassa ovat sähköiset palvelut toimineet ja olleet helppokäyttöiset. Kaikkein helpoin on tehdä Eterassa tilapäisen työnantajan ilmoitukset.”

Vuoden 2018 alusta tapahtuvaa Eteran yhdistymistä Ilmariseen odotellaan maltillisina. Asiakkaat toivovat yhdistymiseltä parempia asiakashyvityksiä, laajempaa palvelutarjontaa sekä ison yhtiön varmuutta.

Tuore tutkimus näyttää, että olemme tehneet oikeita asioita. Työ jatkuu.

Vakuutusasiakkaidemme asiakassuhdetutkimuksen toteutti Feelback Oy. Tutkimus tehtiin alkusyksystä ja puhelinhaastatteluihin osallistui 658 asiakastamme ympäri Suomen. Mukana oli erikokoisia yrityksiä. Sitaatit ovat tutkimuksen avoimista vastauksista. Kiitämme asiakkaitamme yhteistyöstä!

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti