Seuraa Etera

Stefan Björkman: Tartutetaan nuorten hyvää itsetuntoa meihin vanhempiin

Blogikirjoitus   •  Kesä 15, 2017 12:00 EEST

Useimmilla nuorilla itsetunto on kohdallaan. Niin pitääkin olla. Tätä voisi tartuttaa myös meihin vanhempiin.

Nuorten tulevaisuudenusko nousee selvästi esiin tekemissämme tutkimuksissa. Tutkimme tänä keväänä ammattiin valmistuvien ajatuksia työelämästä jo kolmatta kertaa.

On hienoa, että usko oman alan töiden löytymiseen on vahva. Myös joustavuus on tärkeää: tarvitaan valmiutta jatkokoulutukseen tai tekemään jotain muuta. Vaihtamaan alaa tai vaikka muuttamaan. Olen iloinen, että moni näkee myös oman yrityksen mahdollisena polkuna.

Toki löytyy myös niitä, jotka ovat tulevaisuuden edessä mietteliäitä.

Miksi me eläkeyhtiönä olemme kiinnostuneita nuorista ja nuorten ajatuksista?

Ensinnäkin eläkettä tai eläkevaroja kertyy tehdystä työstä ja saaduista palkoista. Tämä koskee niin yksilöä kuin yhteiskuntaa laajemminkin.

Toiseksi olisi tärkeää säilyttää ainakin osin härkää sarvista tarttumisen asenne vähän vanhempanakin. Neljänkymmenen vuoden työuralle tulee todennäköisesti mahtumaan monia jaksoja ja useampi ammatti. Tämä joko siksi, että maailma muuttuu tai oma työkyky muuttuu. Emme ole kuolemattomia, emmekä edes haavoittumattomia. Mutta nuorten hyvää itsetuntoa voisi tartuttaa meihin vanhempiinkin.

Kaiken kaikkiaan olisi parempi varhaisessa vaiheessa hakea itse muutosta kuin sinnitellä umpikujaan, jos kaikesta huolimatta suurempi muutos on edessä. Siinä me eläkeyhtiönä haluamme olla yksi kumppani.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti