Seuraa Etera

Riitta Puutula: Palvelumuotoilun avulla – jatkoon vai ei?

Blogikirjoitus   •   Loka 27, 2017 10:00 EEST

Eteran asiakasliiketoiminnan kehittämisessä ideoista ei ole pulaa. Kuuntelemme asiakasta monin keinoin niin tutkimuksissamme, saamamme palautteen avulla kuin ottamalla asiakkaitamme mukaan kehittämiseen. Lisäksi tutkimme tulevaisuuden trendejä ja haistelemme sitä kautta, mihin suuntaan toimintaa viedä. Osaamme myös laittaa lumipallon kasvamaan omassa porukassamme – yksi sanoo idean ja seuraavat täydentävät sitä rakentavasti.

Olemme lähiaikoina ideoineet uusia työhyvinvointia tukevia digitaalisia palveluita palvelumuotoilullisin keinoin. Olemme kuunnelleet asiakkaitamme, ideoineet sekä ottaneet asiakkaitamme mukaan palvelukehitykseen.

Tällä kertaa haastattelimme kasvuyrityksiä työhyvinvoinnin johtamiseen liittyen. Haastattelimme myös Eteran työhyvinvointipalveluiden päällikköä Tomi Hussia aiheen tiimoilta. Selvitimme muun muassa, miten työhyvinvoinnin johtaminen ilmenee yritysten toiminnassa ja millaisia haasteita siihen liittyen on tunnistettu. Asiakkaan kuuntelu mahdollistaa uuden ja yllättävän löytämisen – esimerkiksi sellaisen tarpeen, jota asiakas ei ole osannut meille suoraan sanoittaakaan.

Tuoreen tiedon pohjalta ideoimme yli 80 uutta työhyvinvointia ja sen johtamista tukevaa digipalvelua. Listoilta löytyivät niin erilaiset työhyvinvoinnilliset pelit, oppimista tukevat palvelut kuin perinteisemmät työhyvinvoinnin palvelutarjontaa esittelevät ja käyttöönottoa tukevat ideat. Ja mahtui mukaan myös asiakkaan hemmotteluun liittyviä työhyvinvointia edistäviä ideoita. Näistä jalostimme eteenpäin muutamia testattaviksi konsepteiksi.

Otimme asiakkaat mukaan yhteiseen työpajaan konsepteja arvioimaan; jatkoon vai ei? Hedelmällisten keskustelujen yhteydessä konseptit vielä jatkojalostuivat ja jyvät erottuivat akanoista. Yhteistyö auttoi priorisoinnissa. Kun eniten kannatusta saadut konseptit jatkuvat esimerkiksi tahtotilan täsmennyksinä, prosessikuvauksina sekä käyttöliittymäprotoilla, on asiakkaan äänellä käyttöä monessa kohdin. Näin varmistamme, että olemme pysyneet yhdessä valitulla polulla. Lopputuloksena syntyy palveluita, joille on tunnistettu aito käyttötarve.

Palvelumuotoilullinen kehittäminen saa asiakkaita osallistamalla uuden ulottuvuuden. Keinoja tähän on monia – suosittelen!

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti